keskiviikko 26. joulukuuta 2012

torstai 13. joulukuuta 2012

Tiedote joulukuu 2012


Tiedote joulukuu 2012
Jouluinen tervehdys koululta!
Viimeisiä viikkoja viedään koulumaailmassa tänä vuonna. Yökoulustakin on selvitty ja pakkaset saatu vihdoinkin paikalleen vuodenkiertoon.
Tässä muistettavaa ennen odotettua lomaa.
*Lucia-kulkue on 13.12. koulun ruokasalissa.
*14.12. on ympäristötiedon pistari. Koe on merkitty Wilmaan ja kalenteriin.
*17.12. on matematiikan koe. Tämä koe on myös sekä Wilmassa että koulun kalenterissa. Koealueet löytyvät myös noista osoitteista.
*Viikko 51 touhuillaan lukujärjestyksen mukaan keskiviikkoon asti. Keskiviikkona 19.12 on koululuokkien väliset sählyottelut kuitenkin käynnissä. Viimeisellä viikolla on erittäin suotavaa ottaa kouluun tonttulakki mukaan.
20. – 21.12. torstaina ja perjantaina on koulua 9-13.
*Viikolla 51 pakkaamme jälleen tavarat ja muutamme uuden puolen alakerran luokkaan. Uusi luokkamme on tietokoneluokan läheisyydessä.
*Perjantaina 21.12. vietämme pikkujoulua ja tupareita luokassamme. Mukaan saa ottaa kohtuudella herkkuja.
*Lukuvuoden päättäjäispäivä aloitellaan kirkossa klo 9.15 joululauluja laulamalla, joten koululle on tultava klo 9.00. Kauneimpien joululaulujen jälkeen tulemme koululle ja oppilaat saavat todistukset ja lempeä loma voi alkaa.
*Kevätlukukausi alkaa 7.1.2013
Lämpimät kiitokset syksystä. Riemullista Joulua ja antoisaa Uutta Vuotta!
Tiina ja Pirkko

tiistai 4. joulukuuta 2012

Läskiläjä

Välitunnilla on joskus hubaa, vaikka pakkasta on yli 20 astetta. Tytöt tekevät tässä läskiläjän ilman läskiä tosin. :)

tiistai 13. marraskuuta 2012

Kuvat on otettu kännykällä, joten suokaa anteeksi huonohko laatu. Onneksi kuvauskohteet kaunistavat tarpeeksi kuvia.Tässä taidetta tarjolla syksyisen auringon säteillessä. 
 Tässä tehdään porukalla itsenäisyyspäivän hienoon juhlaan kattauskoristeita. Tuli upeita, vaikka itte sanotaan. Näitä kelpaa esitellä.
 Pojat työn touhussa. 
 Tässä ihania likkoja. Lehtitehdas tuotti muutamille aika monta hienoa kattauslehteä. 
 Tässä yhden hienon hienon vesselin taidonnäyte. Nyt vain lehti kuivumaan, sitten uuniin, lasitus ja jälleen uuniin. Valmista tulee kiitos Arja-avustajan. :)
Tämä kuva tuli otettua ihan salaa. Opettajaa huvitti suuresti oppilaan tietokoneen hallinta, joka näkyy asennosta.
Yökoulutiedote 13.11.2012
Hei!
Yökoululaisiksi rupeamme torstaina 22.11.2012 klo 18.00. Torstaipäivä on koulussa normaali koulupäivä ja koululle tullaan uudelleen illaksi ja yöksi.  Yökoulu päättyy 23.11. noin klo 8.00 aamupalan jälkeen.  Perjantai on vapaata. Ohjelmassa on mm. Itsenäisyyspäiväjuhlan ohjelman harjoittelua, askartelua ja leikkejä. Päivällinen pitää syödä kotona, koululla teemme iltapalan ja aamulla lapset saavat aamiaisen. 
Yökouluun tarvitaan mukaan makuupussi, alusta, tyyny, yöasu, kirja, hammasharja ja –tahna, kasvopyyhe, hiusharja, unikaveri tarvittaessa sekä taskulamput.  Herkkuja saa ottaa myös mukaan kohtuudella.  
Mikäli oppilas ei osallistu yökouluun, perjantai on normaali koulupäivä myöhemmin ilmoitetussa luokassa. 
Palauttakaa alla oleva lomake perjantaihin 16.11. mennessä.

Tiistaina 20.11. on matematiikan koe s. 106-150. Aihe on aika vaativa, joten laskekaa kotona myös. 
Aurinkoisin terveisin
Tiina ja Pirkko

keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Yökoulu lähenee

Tässä olemme aloittamassa yökoulua viime keväänä. Ilta oli iloinen ja aika pitkään valvottiin. Pian koittaa jälleen uusi yökoulu...Sitä odotellessa. :)

Tiedote vanhemmille marraskuusta

Tiedote marraskuu 2012

Hei kotiväki!

Ensimmäiset lumet on jo nähty ja luokan lumentuloveikkaajavoittajat juhlittu. Lumi aiheuttaa myös erinäisiä vesilammikoita sisätiloihin, joten laittakaapa lasten mukaan sisäkengät, jotta sukat pysyisivät vähän kuivempina. Yhtään ei haittaa, vaikka lapsilla olisi varasukat. Toinen tärkeä muistettava asia olisi se, että ilmoitatte, jos lapsenne on pois koulusta. Sähköposti, Wilma tai puhelin vastaanottaa mieluusti ilmoituksenne.

Tiistaina harjoittelimme koulun tiloista poistumista ja harjoitus sujui mallikkaasti. Koko koulu oli tyhjennetty oppilaista alle kolmen minuutin. Poikkeuksellisesti laitoimme kaikki kengät jalkaan ennen ulos menoa, joten oikeassa tilanteessa olisimme olleet hurjasti nopeampia. :)

Matematiikassa on verrattain vaikea aihe menossa, joten läksyt on hyvä tehdä huolellisesti. Lisätukea meiltä saa tukiopetuksen muodossa. Tiina-opettaja pitää tukiopetustunnin perjantaisin kl. 8-9 ja Pirkon tukiopetus on tiistaina 13-14. Toki kotona voitte harjoitella yhdessä jakokulmalaskuja myös. Ympäristöopissa on mietitty terveellistä elämäntapaa ja tämän jälkeen aloitamme Pohjoismaihin tutustumisen. Äidinkielen koe on ensi viikolla torstaina 8.11. Koe on merkitty Wilmaan ja kalenteriin. Aiheena ovat yhdyssanat ja vokaalit sekä konsonantit. Huomatkaa, että Wilman kautta tulevat myös tiedotteemme ja viestit teille vanhemmille. Wilmassa oleva ominaisuus, jossa kaikki lapset saadaan saman tunnuksen alle, toimii nyt. Muistutamme, että Wilma-tunnukset ovat vain ja ainoastaan vanhempien käyttöön. Koulun henkilökunta viestiessään luonnollisesti olettaa, että lapset eivät käytä Wilmaa.

Vanhempainvartteja voitte varata, jos tunnette tarvetta keskustella lapsenne koulunkäynnistä. Ottakaa yhteyttä meihin, jotta voimme varata sopivan ajan. Kiva-tunnit aloitimme ennen syyslomaa. Tunneilla keskustellaan hyvästä kaveruudesta ja sellaisesta koulusta, jossa kaikilla on hyvä olla.

Yökoulua on 22.11. josta seuraa se, että seuraava perjantai 23.11. on vapaata. Torstaipäivä on koulua normaalisti. Illalla tulemme koululle jatkamaan yökoulun merkeissä. Laitamme tuosta ilotapahtumasta tarkempaa tietoa myöhemmin.

Luokkamme ovat esiintymisvuorossa koulun itsenäisyysjuhlassa, jota vietämme normaalia juhlavammissa merkeissä Suomen 95-vuotispäivän kunniaksi. Ohjelmanumeron sisältö on jo suunniteltu ja harjoittelu aloitetaan lähiaikoina. Juhlaa vietetään kutsuvieraiden ja koulun väen kesken. Toivomme, että katsotte lapsille juhlaan juhlan arvoon sopivat vaatteet.

Lumiterveisin
Tiina ja Pirkko

tiistai 9. lokakuuta 2012

Lauantaityöpäivä

                                                      Uusi hiekka tuli heti käyttöön.




                                                                Hiekkaista puuhaa.
                                                              Kiipeilemisen maailmanmestari.
                                                       Keihästä teippaamassa.
                                                       
                                                              Hiekkapuuhia puistossa.

                                                                Lauantaina tehtiin keihäitä.


                                                                 Haketta levittämässä.
                                                     
                                                          Pojilla on hyvä meininki.
                                                         





Puistossa sai lopuksi leikkiä.
 
Tässä olemme kekri-tapahtumassa.
Vihanneksia maistelemassa.

maanantai 10. syyskuuta 2012

Urheilukilpailut 2012

 Allekirjoittanut majaili kilpailujen aikana kotona pahan flunssan kourissa, mutta onneksi lapsosilla oli kamera mukana ja ohjeena nappailla salakuvia luokkani oppilaista. Tässä taidetaan tuumata, että mille alettaisiin.

 Muistakaa sitte juossa täysillä. Valmiit....
 Söpöjä urheilijattaria valmiina, hep.

 Siirrytään seuraavalle suorituspaikalle. Miten sulla meni se juoksu?
 Kuka hyppää korkeimmalle ja yhtä jännittää tämä ihan tosissaan. :)

 Ja tämä nuori mies hyppääkin pitkälle, ei epäilystäkään.
 Lisää tyylinäytteitä pojilta. Olisinpa saanut olla mukana.

 Voittajien on helppo hymyillä... jos ei aurinko paista silimään.
 Nää vesselit pärjäsivät huhujen mukaan pallonheitossa.
 Kattokaa nyt mitä sankareita!